En usko epämukavuusalueeseen.

Oppimista tapahtuu eniten menemällä hallitusti (mukavuusalueelta) ahdistusvyöhykkeelle”. Näinhän meitä kannustetaan ja kehotetaan. Veny. Kärsi. Kirkkaamman kruunun saat. En usko tähän enää.

Päinvastoin. Olen viime vuodet pyrkinyt kohti omaa mukavuusaluettani. Etenen vakaasti elämän mittaisella matkalla omaksi itsekseni. Kuten Pelle Miljoona jo kolmisenkymmentä vuotta sitten lauloi: ”Lähdin maailmalle etsimään itseäni – syvältä itsestäni”. Uskon, että kun tunnistaa – ja uskaltaa tunnustaa – omat vahvuutensa ja intohimon kohteensa, voi nauttia niiden toteuttamisesta ja kehittämisestä. Voi nauttia paremmin matkasta ja oppimisesta.

Matkan tekeminen muuttuu merkityksellisemmäksi. Ymmärtää sanoa ei epämukavuuspoluille, joille on helppo hairahtua silkasta turhamaisuudesta, egoistisista syistä, liiallisen miellyttämisen halun tähden – tai vain vahingossa. Kelläpä tästä ei olisi kokemusta. Harhapoluilta on vaan rämmittävä, se pitkä, soinen taival takaisin omalle kärrytielle köröttelemään.

Elämänhallinnan ja oppimisen vyöhykkeet kuvataan mm. Syty ja sytytä –kirjassa (Aaltonen & co). Johanneksen artikkelin kirjasta löydät täältä. Kuolleella vyöhykkeellä ei tapahdu mitään, sinne ei kannata jäädä, ainakaan pitkäksi aikaa. Toisaalta, ei kannata liikaa rakastua toiseen ääripäähänkään, paniikkivyöhykkeeseen. Sen viimetingan pöhinä on pitemmän päälle hyvin kuluttavaa, jopa lamaannuttavaa. Kirsti Lonka on korvannut epämukavuusalueen termillä “mun ihan uus alue”, mikä kuulostaa paljon innostavammalta pyrkimisen suunnalta.

Oppimisvyöhykkeet

Oppimisvyöhykkeet

Itseään kannattaa tietenkin säännöllisesti vaivata ja ajatteluaan kehittää. Kun nostaa omaa haastetasoaan, taidot kehittyvät. Kun nämä kohtaavat optimaalisesti, syntyy luova virtaus, flow (Csikszentmihalyi), joka usein on (työ)elämässä niitä tähtihetkiä. ”Silloin vain kulki, kaikki oli kohdallaan. Olin niin keskittynyt, etten ehtinyt edes pelätä.”

Ajatus jalostuu muiden ihmisten kanssa käytävässä rikastavassa dialogissa. Kirjoittamalla voin käydä dialogia itseni kanssa. Blogi toimii minulle oivana tapana kirkastaa ajatusta, kiteyttää ja toisaalta myös pohtia. Kirjoittamishetken jälkeen olo on kuin puhdistunut. Luen säännöllisesti hyvien kirjoittajien (= ajattelijoiden) blogeja, ja täytyy sanoa, että olisi kurjaa, jos nämä kirjoitukset jäisivät vain heidän yksityisiin päiväkirjoihinsa. On mahtavaa, että blogien ja muiden sosiaalisen median kanavien kautta kautta voin seurata ajatuksia, ajatusten kehittymistä ja oppia niistä. Toivottavasti edes joku ajattelee minun blogistani samoin.

Lopuksi mainio vinkki loistavalta ja paljon luetulta bloggaajalta, entiseltä kollegaltani Ville Tolvaselta. Hän paljastaa salaisuutensa: ”Olen siirtänyt palavereihin valmistautumisen powerpointista blogeihin. Kirjoitan ajatukseni ennen tapaamista tänne. Kirjoittaminen on hyvä tapa hioa ajattelua.

Tämän hyvän vinkin olen ottanut jo käytäntöön. Kiitos.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s